Joogasukat


Ihastuin Novitan Syksy 2012-lehdestä löytyvään joogasukka-ohjeeseen. Lehtikuvio on hyvin samankaltainen kuin pitsineulepaidassa, jonka olen aiemmin tehnyt (blogissa paidasta myös postaus). Sukat mahtuvat jalkoihini juuri ja juuri. Lehden malli on koon 38 jaloille ja ilmeisesti minun jalkojani solakemmille säärille ;)


Sukat on tehty Novitan Nallelangasta, jota työhön kului hieman yli kerän verran. Puikot olivat nro 3. Sukat neulottiin kärjestä ylöspäin. Hankalin kohta sukkaa neulottaessa oli kantapään kohta, jossa ensin silmukat pääteltiin ja sitten luotiin saman verran uusia seuraavalla kerroksella. Silmukoiden lisääminen kesken työn vaatii minulta vielä harjoitusta. 
 

Isältäni villasukat kuluvat aina kantapäästä ja ihmettelikin miksi neulon jo valmiiksi rikkinäisiä sukkia ja ehdotti, että tekisin hänelle ehjät sukat ja hän antaisi aina tilalle minulle "uudet" joogasukat omasta parsittavien sukkien varastostaan. :D

Kommentit

Suositut tekstit