Syysterveisiä, ruskalapaset ja joululahjapaja


Joulu lähestyy ja langat lämpimiä neulomuksia varten hamstrattu kaappien ja korien täydeltä. Sukkapuikot kilkuttavat lähes taukoamatta. Vastikään valmistuivat isälle ja poikaystävälle samankaltaiset sukat. Innostuin Novitan 7 veljestä uudesta lankasävystä "hunajasta". Väri tuo minulle mieleen valmiin viljasadon ja rypsin. Isäni on maanviljelijä ja päätin sävyttää tällä värillä harmaat sukat. Isäni toive on ollut saada mahdollisimman vähän värikäsitellyistä langoista sukkia, sillä kirjavat sukat kutittavat hänen jalkojaan. Edelliset kirjavat joululahjasukat ovat siis edelleen isällä kaapissa. Poikaystävä innostui myös leikittelemään väreillä ja halusi mustansävyiset sukat - kuin mehiläisellä :) 


Kuvassa näkyy myös kori jonka virkkasin Lankavan Asteri-korin ohjeen mukaisesti. Ohje: http://www.lankava.fi/WebRoot/esito/Shops/esito/MediaGallery/OHJEET/Asteri_kori_korj.pdf. Korissa on violettia Lankavan uutuuslankaa, jota tahtoisin pian kokeilla neuloa. Kyseessä on Himalaya Socks Bamboo. Langassa 50 % merinovillaa, 25 polyamidia ja 25 % bambua. Langasta on  useita ihania värisävyjä. Lisäksi korissa lepää Novita Nallen kettu ja vihreäraidallinen Novita Nalle taika, joista aion tehdä ainutlaatuiset kirjoneulelapaset. Muutamat kuviot on jo hahmoteltuna paperille. Siitä lisää myöhemmin.


Viimeisin tekeleeni ovat nämä Drops Delight langasta tehdyt ruskalapaset. Ihastuin totaalisesti tähän lankaan, jonka liukuvärjäys on todella onnistunut ja mielikuvituksekas. Suunnitteilla käyttää tätä lankaa taustavärinä mahdollisissa kuvioneuleprojekteissa. Lapasiin loin 60 silmukkaa ja varista tein extra pitkät. Lapasissa on peukalokiila ja kärjessä sädekavennus. Pohdin edelleen haluaisinko tehdä näihin lapsiin silmukoimalla tai tikkaamalla kuvioita. Erityisesti keltaisella tikattu vaahteranlenden muoto voisi sopia tämän lapasen väritykseen.

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit